torstai 12. tammikuuta 2012

Kuvatunnelmia Oulun Cafe Niinistöstä :)


Kahvilallamme olen ollut jälleen hommissa joka päivä, kuten olen eteenpäinkin - joka päivä, paitsi sunnuntait. Voin todeta saman, kuin aiemminkin; rakastan olla siellä töissä niin ihmisten kuin työtehtävienkin puolesta. Tänään kävin myös äänestämässä, tietysti numeroa 6, eli Saulia ja nyt on hyvä olla. Ensimmäisen kierroksen äänestys suoritettu ja nyt vaan odotetaan ja jännätään tuloksia. Ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivähän on sunnuntaina 22.1. ja itse olen tuon koko päivän vaalilautakunnassa, joten saan jälleen kerran kiirehtiä vaalivalvojaisiimme Oulun Vanhalle Paloasemalle ;) Kun ja jos toinen kierros tulee, niin sen varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 5.2., ja sitä ennen on taas uusi ennakkoäänestys. Elämme siis jännittäviä aikoja!





Vaikkakin omat ajatukseni ja tekemiseni ovat Erittäin kiinni näissä vaaleissa, niin muutama muukin uutinen on tarttunut silmääni - on ollut kamalia uutisia ja sitten taas ihan täyttä viihdettä... Perhesurmia on tapahtunut järkyttävä määrä viimeisten kuukausien aikana ja mielestäni se kertoo paljolti siitä, miten ihmisistä on tullut niin heikkoja, ettei ongelmia enää kestetä ja osata hoitaa, vaan niihin reagoidaan mitä hirveimmin keinoin. Lähimmäiset ja oman perheen jäsenet ovat niitä, joihin pitäisi voida luottaa missä tahansa tilanteessa - nyt he ovat kuitenkin kaikissa tapauksissa olleet ne, jotka satuttavat ja tappavat. Kerrassaan järkyttävää.

Tänään näin myös, että uudet Miss Suomi -finalistit on valittu... Voin täysin suoraan sanoa, että taso on tylsempi ja huonompi, kuin vuosiin. Nuo kyseiset neidot ovat kyllä nättejä, mutta eivät erottuisi joukosta missään, eivätkä ihan taatusti menesty missään kansainvälisissä kisoissa - harmi, että noin mitään sanomattomasta joukosta pitää löytää seuraaja oikeasti kauniille pohjoisen tytölle, eli Sara Siepille!

Nyt nukkumaan, ja huomenna aamusta jälleen töihin Cafe Niinistöön - sinne suuntaankin kotitekoiset leivonnaiset mukanani ja viikonloppu mielessäni :)

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat