tiistai 3. tammikuuta 2012

Kohta taas täysi teho päällä :)


Nämä vuoden 2012 ensimmäiset päivät ovat sisältäneet monia tunteita; huonoja sen vuoksi, että mummi joutui pari päivää sitten sairaalaan, kun kuume kohosi hänellä miltei 40 asteeseen ja heikon voinnin takia hän kaatui noustuaan ylös sängystä. Hänellä oli ollut jo jonkin aikaa antibioottikuuri, muttei siitä ollut kyllä mitään apua. Hänhän täytti Tapaninpäivänä 93 vuotta, joten tuollainen kuume ja kaatuminen voisivat aiheuttaa jotain todella hirveätä. Nyt hän voi kuitenkin jo paljon paremmin, koska ambulanssin vietyä hänet sairaalaan keskellä yötä, antibiootteja ruvettiin antamaan hänelle suoraan suoneen, joten hoito on ollut paljon tehokkaampaa. Säikähdimme kaikki todella kovasti ja varsinkin äitini on ollut äärettömän huolissaan - itse yritän aina ajatella järjellä ja olen vain keskittynyt ajattelemaan, että on hyvä asia, kun hän saa nyt kaivattua ja tehokasta sairaalahoitoa. On pakko aina keskittyä asioiden positiivisiin puoliin, muutenhan elämästä ei tulisi mitään. :)

Suhteellisen pirteänä minut on pitänyt myös se, että olen ollut ja olen nyt taas joka päivä aamusta iltaan hommissa Cafe Niinistössä - ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan rupattelu tekevät aina tosi hyvää. Kahvilallamme tapaamieni ihmisten ystävällisyys, huumori ja seura ovat olleet äärimmäisen tervetullutta. Olen taas pikkuhiljaa muutenkin "herännyt" kunnolla uuteen vuoteen; joulu, laivareissu ja vuoden vaihtuminen olivat kaikki ihania ja hauskoja kokemuksia, mutta noin pitkää juhlimista en enää jaksa... En halua olla väsynyt, vaan haluan olla aktiivinen ja pirteä, sekä haluan nauttia liikkumisesta inhoamani löhöilyn sijaan! Tänään on ollut kuitenkin jo yllättävänkin hyvä olo, joten nyt alan taas tuntemaan tyytyväisyyttä ja onnellisuutta kaikesta :) Rakas ystäväni Maria oli myös kyläilemässä luonani ma-ti, ja sillä vierailulla oli varsin positiivinen vaikutus alkuvuoteen - eilisen päivän, eli maanantain hän oli seuranani myös kahvilalla. Alta löydätte kuvia meistä :)





Kotona ollessani ja saamattomuuttani "sairastaessa" olen ehtinyt viettämään reilusti aikaa koneella ja mm. Facebookissa... Erottuani exästäni ja Kreikasta palattuani Facebookin inbox/viestilaatikkoni on täyttynyt vaikka minkälaisista treffikutsuista ja ehdotuksista - kahville ja syömään pyytämisistä aina kosintoihin asti... Yhäkin kiitos, mutta ei kiitos ;) Kehuja on aina ihana kuulla ja niistä olen kiitollinen, mutta treffit varsinkaan tuntemattomien ihmisten kanssa sen sijaan eivät todella voisi vähempää kiinnostaa.

Huomenna taas aamusta kahvilalle hommiin, ja torstaina eli 5.1. saamme sinne Saulin (ihan livenä ;) ) vierailulle. Sauli on kahvilallamme tuolloin klo 17.00 alkaen, joten tervetuloa silloinkin osoitteeseen Kauppurienkatu 4!

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat