maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kalevan Pohjoisen ääni -blogini nro 10 / 27.3.2011

Erilaisuus on rikkaus


Kirjoitin jokin aika sitten tuonne Kalevan Vaalipuheita -osioon Samat oikeudet kaikille -otsikkeella kirjoituksen, jossa pohdin ihmisten asenteita. Nyt olen aivan järkyttyneenä seurannut tiettyjen järjestöjen kampanjoita mm. siitä, että ihmisiä tulisi parantaa homoudesta.


Tuo on mitä hirvittävintä rasismia ja siinä ohitetaan kaikki ihmisten todelliset oikeudet määrätä omasta elämästään. Mikä oikeus kenelläkään on tuomita toisen tyyli elää?


Se, että homoutta verrataan rikoksiin ja sanotaan, että se on sairaus, on täysin käsittämätöntä! Miten nykyaikana löytyy tällaisia ihmisiä, jotka eivät suvaitse mitään, joka poikkeaa heidän omasta elämästään? Eikö meidän kaikkien kuuluisi paremminkin suhtautua erilaisiin asioihin siten, että opimme itsekin niistä jotain uutta - se olisi paljon positiivisempi ja kasvattavampi tapa olla ja elää.


Kun otetaan huomioon vielä se, miten "pihalla" nuoret voivat olla oman elämänsä suhteen, kenenkään ei tulisi olla pahentamassa sitä tilannetta ja vaikeuttaa sellaisten nuorten elämää, jotka ovat kiinnostuneita samaa sukupuolta olevista henkilöistä. Sellainen voi pahimmillaan johtaa todella hirveisiin tekoihin ja valintoihin. Sen sijaan meidän kaikkien kuuluisi tukea toisiamme, valinnoista huolimatta. Niin kauan kun emme toimi väärin toisia kohtaan, jokaisella tulee olla oikeus valita itse tapansa ja tyylinsä elää.


Jasmin Mäntylä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat