torstai 4. kesäkuuta 2009

Terveiset Kreikasta :)



Maanantaina palasin viikon kestävältä reissulta Kreikasta, Rhodokselta - ah, mikä ihana loma! En viitsi tässä vaiheessa matkasta liikaa kertoa, koska kyseisestä reissusta on juttua luettavissa eräässä ensi viikolla ilmestyvässä lehdessä. Matkalla olimme joka tapauksessa äitini ja isäpuoleni kanssa ja aina kun Rhodokselle menen, olo on kuin kotiin menisi! Paikka on minulle täysi paratiisi :)



Tämän viikon tiistaina, eli viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä kävin myös äänestämässä ehdokastani Nina Suomalaista (nro 57). Pakko käydä äänestämässä ennakkoon, koska tulevana sunnuntaina, eli varsinaisena vaalipäivänä olen jälleen vaalilautakunnassa koko päivän hommissa. Muistakaa nyt tekin kaikki ihmeessä käyttää äänioikeuttanne! Kuulumme joka tapauksessa EU:hun, joten eikö meidän ole tärkeintä saada sinne mahdollisimman hyvät edustajat maastamme..?

Ennen Kreikan lomaa reissasin ystäväni kanssa pohjoisessa ja yritin sopia mahdollisimman monista tulevaisuuden työkuvioista. Heinäkuussa pääsen jälleen emännöimään lempitapahtumaani Orimattilaan, eli Kehräämön Kantreja. Ne pidetään 23.-25.7. 2009. Seuraavasta linkistä saattekin niistä tarkempaa tietoa: http://www.orimattilankehraamo.com/kantrit.php

Luvassa on hauskaa meininkiä ja huipputason esiintyjiä :) Suosittelen!

Kiitokset Heikille, Kakelle ja Kimmolle vieraskirjaani jättämistänne terveisistä! Tuollaiset herttaiset kehut piristävät aina mieltä ja olen niistä otettu - oikein ihanaa ja aurinkoista kesää teille!

Yritän taas ehtiä muistamaan teitä useammin, alkukesä on vaan jälleen mennyt niin nopeasti, etten ole kunnolla ehtinyt koneellakaan käymään - huh hei...

Teidän Jasmin

PS. Muistakaa se sunnuntainen äänestys... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat