sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Ihana ja aurinkoinen viikko takana jälleen :)

Tämän kuluneen viikon maanantaina päivystimme useiden kokoomuslaisten eurovaaliehdokkaidemme kanssa Oulun kävelykadulla, eli Rotuaarilla. Olen aiemminkin täällä jo kirjoittanut kuuluvani Nina Suomalaisen vaalitiimiin ja ilokseni myös hän pääsi vierailulle Ouluun. Ehdokasnumerotkin on jo jokin aika sitten jaettu, ja Ninalla numerona on 57 - painakaa se mieleenne ja pitäkää siellä vaalipäivään (7.6.) asti :) Päivän aikana paikalla kävi paljon porukkaa ja saimme pidettyä positiivista fiilistä yllä. Alla hieman tunnelmia päivästä kuvien muodossa.




Minä ja ehdokkaani Nina Suomalainen, nro 57

Tiistai hurahti nopeasti kuvatessa uusia kuvia tänne kotisivuilleni - lisäykset tehdään galleriaani piakkoin... Kuvausten lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Tavoitteena oli ottaa raikkaita ja aurinkoisia kuvia, joihin saamme tuttua ja tuntemattomampaakin Oulua taustalle. Aiemmat kuvagalleriani kuvat on otettu Turussa, Ahvenanmaalla ja Lohjalla, joten halusin mukaan ehdottomasti myös oululaisuutta. Tässä hieman esimakua uusista otoksista:



Tällä viikolla olemme saaneet nauttia lämmöstä ja auringosta, joten nyt on kukat istutettu pihalle ja kasvimaa lannoitettu - alkuviikosta alkaakin sitten muun muassa porkkanapenkkien tekeminen :)

Viime keskiviikkona olin myös Rotuaarilla jakelemassa noita Suomalaisen Ninan esitteitä ja se homma jatkuu jälleen huomenna. Hän kun on Helsingissä ja Etelä-Suomen suunnalla enimmäkseen, niin erittäin mielelläni avitan häntä täällä pohjoisemmassa sen verran, kuin vain pystyn.

Lauantai menikin sitten ystävän seurassa aikaa viettäessä ja tänään olen kasvimaapuuhien lisäksi vain maannut aurinkotuolissa rusketusta hankkiessa. Kyllä tuo aurinko tekee terää talven ja kylmyyden jälkeen :)

Ensi viikon sunnuntaina suuntaan Rhodokselle, Kreikkaan, mutta kirjoittelen kyllä kuulumisia vielä ennen matkalle lähtöä.

Mukavaa uutta viikkoa teille!

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat