sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kolmas tipaton kuukausi käyntiin



Nyt tosiaan olen ollut jo kaksi kuukautta ilman pisaraakaan alkoholia ja aika on mennyt ihan käsittämättömän äkkiä. En ymmärrä, miten olen ennen edes pitänyt viiniä tärkeänä osana illanviettoa tai viikonloppuja - nyt en kaipaa sitä mukaan mihinkään tilanteeseen. Hyvä minä!

Maaliskuu vie meitä jo kohti kevättä ja Oulussa olemme ainakin saaneet nauttia kauniin aurinkoisista talvipäivistä. Tänäänkin tein kävelylenkin Oulunlahden rannassa ja jäällä, jonne vihdoinkin pääsee, kun vesi on kunnolla jäätynyt. Auringonpaiste tuo piristystä päiviin ja saa minustakin huomattavasti ahkeramman persoonan esille.

Olen aina ärsyyntynyt ihmisistä, jotka meuhkaavat hyvästä olostaan ja touhottavat koko ajan Duracell-pupuina - nyt minusta itsestäni on kovaa vauhtia tullut juuri sellainen. Älkää te ainakaan menettäkö hermojanne, kyllä tämä tästä vielä tasaantuu :) Ennen olen aina hoitanut asiat vähintään päivän myöhässä, jättänyt roskat yms. muiden korjattaviksi ja höpöttänyt miehistä kavereideni kanssa. Nyt hoidan asiat mielelläni (jos vain mahdollista) viikon etuajassa, korjaan omat ja toistenkin jäljet, huomauttelen toisten huolimattomuudesta ja epäjärjestelmällisyydestä, enkä tosiaan höpötä mistään ihmissuhdejutuista. Ehkäpä olen vain oppinut arvostamaan elämää ja ymmärrän asioiden tärkeyden - kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta kuin se, että olisin tiukkapipo ja tosikko... Eikö vaan?

Viime tiistaina kokoontui nuorisoasiainlautakuntamme, ensin seminaarin ja sen perään kokouksen muodossa. Torstaina taas vietin iltaa valtuuston koulutuksessa, jonka "vetäjänä"/puheenjohtajana toimi uusi apulaiskaupunginjohtajamme Sinikka Salo. Hän on ollut muissakin koulutuksissamme paikalla ja on erittäin ystävällinen ja taitava nainen.

Huomenna, eli maanantaina vietämme Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen jäseniltaa Radisson SAS:ssa - siellä olen tällä kertaa paikalla juontajan ominaisuudessa.

Minulla on näköjään todella huono tuuri valitessa suosikkeja nykyisissä television kilpailuissa. Pari esimerkkiä siitä sain jälleen tänään... Miss Suomi -kisan numero 3, eli Heli Kuhlberg ei mahtunut edes finaaliviisikkoon. Uskomatonta, sillä tyttö oli ehdottomasti kisan kaunotar. Kuorosota ratkesi myös tänään, minun osaltani kisan jännääminen tosin loppui jo siinä vaiheessa, kun iki-ihana Marion putosi kuoronsa kanssa. Kummankaan kisan voittaja ei tehnyt erityistä vaikutusta, mutta Miss Suomi -kisan tulosta kuvaa sana "plaah".

Joku oli käväissyt kehumassa kotisivujani saksaksi vieraskirjassani, joten kiitokset hänelle! Vielen Dank fur dich, "liebe"! (saksalaisen y:n korvaa nyt u-kirjain, koska alkuperäistähän näissä Suomen koneissa ei ole, joten älkää turhaan ihmetelkö tuota väärää kirjoitusmuotoa)

Mukavaa tulevaa viikkoa teille kaikille - palaamme asiaan :)

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat