tiistai 15. huhtikuuta 2008

Selvisin takaisin pohjoiseen Turusta!

Viime viikolla aika kului aivan käsittämättömän nopeasti! Tapasin Turussa ollessani parhaat kaverini jo monen vuoden ajalta ja heidän kanssaan olimme myös Seiskan järjestämällä risteilyllä, joka oli varmaankin elämäni ihanin ja hauskin laivareissu. Tutustuin moniin ihaniin ihmisiin ja kaikki oli lehden puolelta järjestetty moitteetta. Tulevana torstaina ilmestyvästä lehdestä saatte varmaankin jonkin käsityksen matkasta ja heidän nettiinsä teimme myös haastattelua. Olin suunnitellut hakevani tuliaisia laivan myymälästä kotiin, mutten ehtinyt koko liikkeeseen… Hups.

Täytyy myöntää, että nyt taas Turku vaikutti aivan ihanalta kaupungilta… Hyvä, että oli se paluulippu Ouluun jo valmiina mukana ;) Vieraskirjaani lähettämässä kommentissaan Pena oli todennut, että jos hylkään Oulun Turun vuoksi, niin Oulu hylkää minut. Älä huoli, en minä Oulua hylkää kenenkään enkä minkään takia. Olen kerran niin tehnyt ja se sai riittää. Täällähän minulla on miltei kaikki ja kavereita on kiva käydä Turussa tapaamassa.

Vieraskirjassa Kipe oli ennustanut, että Kärpät on Suomen Mestari 2008 ja niinhän siinä jälleen kävi. Hienoa Kärpät! Eräs ystäväni oli hieman ennen tuloksen selviämistä lähettänyt minulle viestin, jossa hän kovasti kyseli, mikä taika minulla oikein on. Turussa asuessani kun TPS oli aina mestari ja nyt kun olen Oulussa, niin Kärpät menestyy… Niin tosiaan, enpä ole itse tuota ennen tuolla tavoin miettinytkään :)

Lauantaina lähdin yöjunalla Ouluun ja heti sunnuntai-aamuna menin Muhokselle tuomaroimaan koiranäyttelyä. Tuomarina oli myös mm. Martti Korhonen – mukava ihminen, vaikkei saman puolueen väkeä olekaan. En ole koskaan ennen edes käynyt vastaavanlaisessa tapahtumassa, mutta hyvien ohjeiden jälkeen kaikki meni oikein kivasti ja saimme valittua luokkiensa parhaat.

Alkuviikon on taas ollut nuhainen olo, joten sitä olen tässä yrittänyt parannella ja päivittää blogejani. Tämän viikon ajan hoidan niitä asioita, jotka hieman jäivät viime viikolla ja lauantaina menen siivoamaan Oulun Kauppatoria. Kyllä, luitte oikein – vietämme nimittäin Kokoomuksen Toivotalkoot –päivää.

Ai niin, Kipe oli myös kysellyt, että eikö minua haittaa kun puhelinnumeroni on kaikkien nähtävillä. Sen on pakko olla saatavilla, koska on työnumeroni ja hoidan toiminimeni kautta työni. Muutenhan kukaan ei saisi minua kiinni, paitsi sähköpostein. Kiva kuitenkin kun huolehditte ;)

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat