perjantai 21. maaliskuuta 2008

Ihanaa pääsiäistä Teille kaikille!

Joulu on ollut aina ennen ainoa ns. pyhä, jota olen kunnolla halunnut juhlistaa - muun muassa tekemällä kyseiseen juhlaan sopivia ruokia ja vaalimalla perinteitä. Tänä vuonna olen enemmänkin selvittänyt pääsiäisen sanomaa sekä tutkinut, mitkä kaikki ovat pääsiäisen tunnusruokia.

Nuo em. asiat selvitettyäni, tein jo valmiiksi kreikkalaisen lammaspiirakan, huomenna valmistan pashan ja pääsiäispäivinä eli sunnuntaina ja maanantaina panostan erilaisiin karitsaruokiin. Sunnuntaina menemme myös äitini kanssa pääsiäismessuun Oulun Tuomiokirkkoon, joka on ehdottomasti Oulun kaunein ja upein kirkko.

En ylipäänsä hirveästi tykkää näistä pitkistä viikonlopuista ja useista pyhistä putkeen - niiden aikana kun ei ikinä tunnu saavan mitään aikaiseksi. Tällä kuluneella viikolla yritin hoitaa mahdollisimman monia asioita valmiiksi ennen pääsiäistä ja kirjoitin mm. Hymy-lehden blogiani.

Hymyyn pyysin myös tekemään pienen korjausjutun heidän nettisivuillensa - Johanna Tukiainen kun kertoi The Voicen haastattelussa tuntevansa minut ja olevansa kaverini, enkä todellisuudessa ole kertaakaan edes tavannut häntä. Vaikka kyseinen asia onkin sinällään pieni, koin sen tukalaksi, koska olen kokoomuksen ehdokkaana seuraavissa vaaleissa ja olen muutenkin kysyttäessä ulkoministeriämme puolustanut heidän tekstiviestijupakkansa aikana. En kaipaa mitään tuollaisia valheellisia juttuja mihinkään ja monet tuosta minun ja Johannan ns. ystävyydestä kyselivätkin ihmeissään. En ymmärrä, minkä vuoksi joku ihminen huijaa tuntevansa jonkun, vaikka todellisuus on toista. Joka tapauksessa - en kaipaa enkä halua ylimääräisiä hankaluuksia elämääni.

Kiitoksia taas teille, jotka vieraskirjaani jätitte terveisiä: Mr X, harmi kun et ole Oulussa ääntäsi minulle jättämässä, mutta viestisi ainakin piristi! Ja Leenalle myös kiitokset, kirjoittelen todellakin varsinaisen kampanjan aikana liki päivittäin, silloinhan tulee kierrettyä eri paikoissa koko ajan ja "kentältä" haluan kirjoitella terveisiä myös tänne.

Aivan mahtavaa pääsiäistä teille kaikille - palaan tänne jälleen pyhien jälkeen :)

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat